Artikkeli
Metyleenisininen pilonidaalisinuksen leikkauksessa: näyttö käytävien kartoituksesta ja uusiutumisesta

Pilonidaalisinus on häntäluun lähellä ihon alla kulkeva käytävä, jossa on usein leikkauksen aikana vaikeasti havaittavia sivuhaaroja. Leikkaus epäonnistuu, jos sairasta kudosta jää jäljelle, joten kirurgit tarvitsevat luotettavan tavan löytää jokainen haara ennen kudoksen leikkaamista. Metyleenisinisen ruiskuttaminen sinuksen aukkoon värjää käytäväverkoston siniseksi ja antaa kirurgille näkyvän kartan, jota seurata.
Tämä kartta on havainnollistamisen apuväline, ei hoito. Ero on tärkeä, koska metyleenisinisen käyttöä pilonidaalikirurgiassa käsittelevässä kirjallisuudessa sekoittuu kaksi eri kysymystä. Ensimmäinen on, merkitseekö väriaine tarkasti kaiken sairaan kudoksen. Toinen on, uusiutuuko sairaus vuosien kuluttua harvemmin potilailla, joiden leikkauksessa käytettiin väriainetta. Väriaine voi epäonnistua ensimmäisessä testissä mikroskoopin alla mutta silti olla yhteydessä parempiin kliinisiin tuloksiin, tai päinvastoin. Aiheen kaksi useimmin siteerattua julkaistua tutkimusta vastaavat kumpikin vain toiseen näistä kysymyksistä, ja niiden tutkimusasetelmat ja seurannat ovat erilaisia.
Mitä kirurgi yrittää nähdä
Väriainetta voi ajatella piilossa olevan rakenteen merkintänä. Kirurgi ruiskuttaa sinistä nestettä ihon aukon kautta, odottaa sen leviävän toisiinsa yhteydessä oleviin käytäviin ja poistaa sitten värjäytyneen kudoksen. Kaikki, mihin väriaine ei pääse, sekä sairas kudos, joka ei ole yhteydessä ruiskutettuun käytävään, jäävät värjäytymättä ja voivat jäädä huomaamatta.
Kolme asiaa voi siis mennä pieleen toisistaan riippumatta. Väriaine ei välttämättä täytä jokaista haaraa. Kirurgi ei välttämättä poista kaikkea värjäytynyttä kudosta. Lisäksi värjäytyneen alueen ulkopuolisessa kudoksessa voi edelleen olla mikroskooppisia sairausmuutoksia. Alla olevat tutkimukset tarkastelevat tämän ketjun eri osia, minkä vuoksi niiden tuloksista ei voi laskea yhteistä keskiarvoa.
Leikkaustekniikoita vertailevia lukijoita voivat kiinnostaa myös laajempi katsaus metyleenisinisen kirurgisiin käyttötapoihin sekä erilliset selitykset siitä, miten väriaineella värjääminen eroaa kudoksen hoidosta ja miten uusiutuminen määritellään ja mitataan.
Pitkän aikavälin uusiutuminen: havainnoiva kohortti
Uusiutumista koskeva näyttö perustuu Dollin ja kollegoiden International Journal of Colorectal Disease -lehdessä raportoimaan retrospektiiviseen kohorttitutkimukseen. Artikkelin otsikko kertoo päätuloksen suoraan, ja sen pitkäaikaisseuranta metyleenisinisen käytöstä akuutissa pilonidaalitaudissa ulottuu huomattavasti pidemmälle kuin useimmissa kirurgisissa tutkimuksissa.
Tutkijat tunnistivat 1,960 potilasta, joille oli tehty ensimmäinen pilonidaalitaudin leikkaus kolmessa saksalaisessa sotilassairaalassa vuosina 1980–1996, ja valitsivat heistä 247 yksityiskohtaiseen puhelinseurantaan. Keskimääräinen seuranta-aika oli noin 15 vuotta, ja vaihteluväli oli suunnilleen 9–25 vuotta. Tutkimusväestö koostui enimmäkseen nuorista sotilasmiehistä. Leikkaustekniikka vaihteli: noin kahdelle kolmasosalle tehtiin kudoksen poisto ja haava jätettiin paranemaan avoimena, yhdelle neljäsosalle tehtiin kudoksen poisto ja haava suljettiin ensisijaisesti keskiviivasta, ja lopuille tehtiin marsupialisaatio.
Väriaineen käyttö jaettiin yksinkertaisesti kahteen ryhmään: 197 potilaalle ruiskutettiin metyleenisinistä leikkauksen alussa käytäväverkoston rajaamiseksi, ja 50 potilaalle ei ruiskutettu. Väriaineen käyttö kuvattiin yhdeksi huolelliseksi ruiskutukseksi, eikä pitoisuutta tai tilavuutta raportoitu. Käyttöä ei satunnaistettu. Kirurgit valitsivat väriaineen paljon useammin krooniseen fistelöivään tautiin kuin akuutteihin paiseisiin ja useammin silloin, kun sinusaukkoja oli enemmän, joten ryhmät erosivat toisistaan jo lähtötilanteessa.
Uusiutumista arvioitiin ennalta määritellyllä puhelinkyselyllä. Tapaus luokiteltiin uusiutuneeksi vain alkuvaiheen paranemisen jälkeen, jos myöhempää häntäluun vammaa ei ollut ja jos lisäksi täyttyi joko yksi vahva kriteeri (lääkärin diagnoosi, uusi avaus tai kudoksen poisto, uusi sinus, karva aukossa, märkäinen erite) tai kaksi lievempää kriteeriä (punoitus, turvotus, kipu, erite).
Koko ajanjakson vakioimaton uusiutumismäärä oli väriaineryhmässä 32 potilaalla 197:stä (16 prosenttia) ja ilman väriainetta leikattujen ryhmässä 15 potilaalla 50:stä (30 prosenttia). Seuranta-aikojen eroja huomioivat Kaplan–Meier-estimaatit 20 vuoden kohdalla olivat noin 20 prosenttia väriainetta käytettäessä ja 38 prosenttia ilman sitä, ja log-rank-testin p-arvo oli 0.018. Monimuuttujaisessa Cox-mallissa kirjoittajat raportoivat väriaineen käytölle vetosuhteen kaltaisen suhdeluvun 0.45. Useimmat uusiutumiset ilmenivät viiden vuoden kuluessa, mutta osa ilmeni vasta 17 vuotta leikkauksen jälkeen. Siksi pitkä seuranta on tärkeää arvioitaessa väitteitä metyleenisinisen yhteydestä pilonidaalitaudin uusiutumiseen.
Alaryhmien tuloksia on tarkasteltava varovasti. Akuutissa paiseita muodostavassa taudissa 20 vuoden estimaatit olivat noin 19 prosenttia väriainetta käytettäessä ja 43 prosenttia ilman sitä, mutta vain 79 potilaan ryhmässä ero ei saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä (p = 0.078). Kroonisessa taudissa estimaatit olivat noin 19 prosenttia ja 24 prosenttia (p = 0.35), eli käytännössä osoitettavaa eroa ei ollut. Kokonaisyhteys perustui siis alaryhmään, joka oli liian pieni yksinään vakuuttavan näytön tuottamiseen, tutkimuksessa, jossa hoidon valinta ei ollut satunnaista ja vertailuryhmässä oli vain 50 potilasta.
Yhtä tärkeää on se, mitä tutkimus ei osoita. Se ei mitannut kartoituksen tarkkuutta, ei verrannut histologiaa väriainetta käyttäneiden ja ilman sitä tehtyjen leikkausten välillä eikä raportoinut käyttökelpoista vertailua näiden ryhmien haavakomplikaatioista tai paranemisajasta. Se on näyttöä väriaineen käytön ja vähäisemmän pitkän aikavälin uusiutumisen välisestä yhteydestä yhdessä historiallisessa kohortissa, ei todiste siitä, että väriaine aiheutti eron. Hoidon valintaperusteisiin liittyvä sekoittuminen, eri aikakausien vaikutukset ja leikkaustekniikoiden vaihtelu jäävät kaikki avoimiksi kysymyksiksi.
Mitä väriaine todella värjää: parinäytetutkimus
Toinen tutkimus käsittelee kartoituskysymystä suoraan, mutta sen asetelma on helppo tulkita väärin. Idiz ja kollegat julkaisivat tutkimuksen, jota he kutsuivat prospektiiviseksi satunnaistetuksi tutkimukseksi, ja tätä metyleenisinisellä ohjatun pilonidaalikudoksen poiston histopatologista parinäytetutkimusta siteerataan toisinaan edelleen satunnaistettuna näyttönä. Saman tutkimuksen rekisteritiedoissa on kuitenkin vain yksi ryhmä ilman ryhmiin jakoa ja sokkoutusta. Asianmukainen luokitus on siis prospektiivinen yksihaarainen tutkimus, jossa saman potilaan näytteitä verrataan pareittain, ei satunnaistettu vertailu väriaineen käytön ja käyttämättä jättämisen välillä.
Tutkimukseen osallistui 33 potilasta, joilla oli komplisoitumaton ensimmäistä kertaa ilmenevä tauti. Akuutti tulehdus, paise ja uusiutunut tauti suljettiin pois, joten tämä tutkimusväestö on lähes vastakohta sille akuutille alaryhmälle, jossa Dollin tutkimus viittasi suurimpaan vaikutukseen. Jokaiselle potilaalle ruiskutettiin vähintään 4 mL metyleenisinistä kunkin sinusaukon kautta niin suurella paineella, että väriainetta vuoti käytävästä. Kirurgi poisti sitten kaiken sinisen kudoksen ja sinusaukon yhtenä näytteenä (ryhmä 1), tarkasti jäljelle jääneen ontelon ja poisti erikseen kaiken silmämääräisesti epäilyttävän värjäytymättömän granulaatiokudoksen toisena näytteenä (ryhmä 2).
Sokkoutettu patologi pisteytti molemmista näytteistä viisi mikroskooppista piirrettä: suurentuneet karvatupet, hajallaan olevat keratiinilamellit, tulehdussolukertymät, karvojen varret ja fibroosin.
Väriaine keskittyi pahimpiin sairausmuutoksiin, mutta ei rajannut niitä kokonaan. Poikkeavuudet olivat edelleen yleisiä värjäytymättömässä toisessa näytteessä: suurentuneita karvatuppeja oli 31 näytteessä 33:sta, keratiinilamelleja 29 näytteessä 33:sta ja tulehdusta 30 näytteessä 33:sta. Karvojen varret erottivat näytteet selvimmin toisistaan: niitä oli 29 värjäytyneessä näytteessä 33:sta mutta vain 5 värjäytymättömässä näytteessä 33:sta. Keskimääräiset voimakkuuspisteet olivat värjäytyneessä kudoksessa korkeammat jokaisen piirteen osalta. Yksinkertaisesti sanottuna sininen raja osoitti sairausmuutosten keskuksen, mutta ei rajannut sisäänsä kaikkea histologisesti poikkeavaa kudosta.
Kaksi rajoitusta täsmentää tätäkin päätelmää. Toinen näyte ei ollut järjestelmällinen otos kaikesta värjäytymättömästä kudoksesta. Se otettiin vain silloin, kun kirurgi näki epäilyttävää granulaatiokudosta ja päätti poistaa lisää kudosta. Siksi näytteet painottuivat pahimman näköisiin värjäytymättömiin alueisiin, eikä niiden perusteella voida määrittää väriainekartoituksen todellista herkkyyttä tai väärien negatiivisten osuutta. Tutkimus ei myöskään raportoinut lainkaan kliinisiä tuloksia: ei uusiutumisastetta, infektioastetta, haavan aukeamisen osuutta eikä paranemisaikaa. Sinisen reunan ulkopuolella näkyvä mikroskooppinen poikkeavuus on sijaismuuttuja, ei todiste siitä, että näiden potilaiden tauti olisi uusiutunut.
Kaksi tutkimusta rinnakkain
| Doll ym., 2008 | Idiz ym., 2014 | |
|---|---|---|
| Asetelma | Retrospektiivinen havainnoiva kohortti, ei-satunnaistettu vertailu väriaineen käytön ja käyttämättä jättämisen välillä | Prospektiivinen yksihaarainen tutkimus, saman potilaan parinäytteet |
| Potilaat | 247, sekä akuuttia että kroonista tautia, sotilassairaalat | 33, vain komplisoitumaton ensimmäistä kertaa ilmenevä tauti |
| Väriaineprotokolla | Yksi ruiskutus, annosta ei raportoitu | Vähintään 4 mL aukkoa kohti, pitoisuutta ei raportoitu |
| Pääasiallinen päätetapahtuma | Uusiutuminen kyselyn perusteella, keskimäärin 15 vuotta | Värjäytyneen alueen ulkopuolelle jäävät mikroskooppiset sairausmuutokset, ei kliinistä seurantaa |
| Haavatulokset | Ei käyttökelpoista vertailua väriaineen käytön ja käyttämättä jättämisen välillä | Ei raportoitu |
| Päätulos | Uusiutuminen 20 vuodessa noin 20% väriainetta käytettäessä ja 38% ilman sitä | Värjäytymätön kudos edelleen poikkeavaa, mutta muutokset lievempiä |
Näistä riveistä ei muodostu yhtä yhteistä johtopäätöstä. Kohorttitutkimus mittaa kliinistä tulosta vuosikymmenten ajalta testaamatta kartoituksen tarkkuutta. Parinäytetutkimus testaa kartoituksen kattavuutta mikroskoopilla mittaamatta mitään kliinistä tulosta. Kumpikaan ei ole satunnaistettu vertailu väriaineohjatun ja ilman väriainetta tehdyn leikkauksen välillä siten, että siinä mitattaisiin sekä uusiutumista että haavaan liittyviä päätetapahtumia. Tässä tutkimusparissa ei ole tällaista tutkimusta.
Jäljelle jää kolme perusteltua toteamusta kaikille, jotka keskustelevat kirurgin kanssa metyleenisinisen käytöstä pilonidaalisinuksen leikkauksessa. Ensinnäkin yksi pitkä mutta ei-satunnaistettu tutkimus yhdistää väriaineen käytön vähäisempään uusiutumiseen; yhteys painottuu akuutteihin tapauksiin, ja siihen liittyy huomattavaa epävarmuutta. Toiseksi yksi pieni mekanistinen tutkimus osoittaa, että väriaineella värjääminen aliarvioi sairausmuutosten histologista laajuutta, mutta ei osoita, että ylimääräiset mikroskooppiset löydökset aiheuttaisivat uusiutumista. Kolmanneksi kumpikaan tutkimus ei tue väitteitä väriaineohjatun leikkauksen haavainfektioista, paranemisnopeudesta tai komplikaatioiden yleisyydestä, koska kumpikaan ei mitannut näitä vertailuja.
Vastaanotolla esitettävä käytännön kysymys on siis rajattu: kun huomioidaan suunniteltu tekniikka (avoin paraneminen, sulku tai kieleke), käyttääkö kirurgi väriainetta käytävien löytämiseen, ja miten hän käsittelee ontelon reunalla olevan epäilyttävän värjäytymättömän kudoksen? Näyttö antaa väriaineelle uskottavan mutta todistamattoman yhteyden uusiutumiseen ja osoittaa sen rajoituksen anatomisena merkkiaineena. Kaikki tämän ylittävä on ekstrapolaatiota.